Joulu on lämmön ja läheisyyden aikaa, johon perinteiset, yksinkertaiset asiat tuovat lisää syvyyttä. Huopatossut ovat juuri sellainen osa joulua. Ne kuuluvat joulunpyhiin kuin riisi joulupuuroon – lahjana lähimmille ja omiakin jalkoja lämmittämään.
Jouluna saa luvan kanssa olla ja rentoutua. Joillekin joululoma on parin viikon tauko kiireiseen arkeen, toisille muutaman päivän odotettu rauhoittuminen. Tärkeää on kuitenkin muistaa pysähtyä nauttimaan joulun tunnelmasta ainakin hetkeksi.
Joskus voi olla helpompaa vaihtaa mielikin vapaalle, kun konkreettisesti vaihtaa vaatetusta. Joulu voi hyvin alkaakin sillä, kun vetäiset huopatossut jalkaasi ja siirryt lomamoodiin, jossa kaikki on vähän pehmeämpää, lempeämpää ja leppoisampaa.
Huopatossut jalassa sujuvat kätevästi myös jouluiset puuhastelut kotona ja pihapiirissä. Kumipohjaiset huopakengät jalassa voit kipaista halkoja vajasta, hakea viime hetkellä perille saapuneet joulukortit postilaatikosta ja leipoa jouluherkkuja vaikka koko päivän niin, että jaloilla ja selällä on hyvä tuki allaan.
Kun touhut on touhuiltu ja on aika nostaa jalat ylös, aidot huopatossut pitävät varpaat lämpiminä. Silloin on mukavaa lueskella lahjaksi saatua kirjaa tai vain nauttia jouten olosta glögiä hörppien.
Jos sinulta vielä puuttuvat huopatossut, niin löydät niitä hyvän valikoiman sivuiltamme!
Tutustu huopatossuihimme » ja huopakenkiimme ».
Etsitkö vielä joululahjaideoita? Mitä jos tänä jouluna koko teidän perheenne saisikin joululahjaksi huopatossut! Niin vanhat kuin nuoremmatkin ilahtuvat varmasti koko porukan yhdistävästä lahjasta, josta on iloa pitkään.
Tossujamme on saatavilla koossa 34–48, joten sopivia malleja löytyy kaikille kouluikäisistä lähtien. Valikoimassa on myös vauvantossuja, jotka ovat mitoitukseltaan noin vuoden ikään asti sopivat.
Perinteisesti huopatossuja ostetaan lahjaksi keski-ikäiselle tai vanhemmalle sukupolvelle, mutta nyt myös nuoremmat ikäryhmät ovat innostuneet huopatuotteista. Ne ovat ekologisesti luonnonmateriaaleista valmistettuja eikä niitä tule vastaan joka toisella ohikulkijalla. Mukavuudenhalun lisäksi huopatossut ja -kengät ovat merkki yksilöllisestä tyylitajusta ja suomalaisen käsityön arvostamisesta.
Tutustu koko huopatossumallistoomme ja tilaa omasi viimeistään 19.12.2019, niin tossut ehtivät vielä normaalitoimituksena perille jouluksi. Toimitus on maksuton.
Toivotamme Sinulle ja koko perheellesi tunnelmallista joulua!
Toimitusehdot ovat voimassa 14.6.2022 alkaen.
- - -
Verkkokaupan tuotteita myy Huopatehdas Johanna Alho (2752457-6).
Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen ja
EU-alueelle.
Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Pidätämme oikeuden hintojen ja lähetyskulujen muutoksiin.
Yrityksille meillä on oma verkkokauppa, jonne voit rekisteröityä tästä.
Tuotteet tilataan pääsääntoisesti internetin välityksellä verkkokaupastamme www.alhonhuopatehdas.fi ostoskorin kautta.
Tilaukset
vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta,
toimituskulut sekä tilatut tuotteet.
Tilausvahvistuksen saaminen
edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä.
Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.
1 - 4 arkipäivää,
ellei tuotekohtaisesti ole ilmoitettu jotain muuta.
Kiireaikoina (kuten joulu sekä isän- ja äitienpäivä) toimitusaikamme saattaa olla pidempi. Ajankohtainen toimitusaikamme on aina päivitetty.
Huomioithan, että osa tuotteistamme valmistetaan
loppuun asti tilauksen mukaan.
Ilmoitathan mikäli toimituksella on kiire, niin pyrimme parhaamme mukaan vaikuttamaan tuotanon ja toimituksen nopeuteen.
Huopatehdas J.Alho ei kuitenkaan vastaa yhteistyökumppaneina toimivien yritysten toiminnasta johtuvista viivästyksistä.
Meillä kotimaan normaalit toimitukset ovat aina ilmaisia!
Pidätämme oikeuden toimittaa tuotteet edullisimman toimitustavan mukaisesti.
POSTI
Postin noutopisteen ollessa täynnä, he voivat ohjata lähetyksen seuraavaan vapaaseen noutopisteeseen. Tällaisessa tilanteessa suosittelemme olemaan yhteydessä Postin asiakaspalveluun, valitettavasti yrityksemme ei voi ottaa tästä vastuuta.
MATKAHUOLTO
NOUTO TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ
TOIMITUKSET ULKOMAILLE
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Tutustu Paytrailin maksuehtoihin klikkaamalla tästä.
Tutustu Klarnan tarjoamiin maksutapoihin klikkamalla tästä ja maksuehtoihin klikkaamalla tästä.
Kun
valitset Klarnan tarjoaman maksutavan, on asiakas itse vastuussa
laskutuksesta aihetutuneista mahdollisista kuluista, esimerkiksi muistutusmaksusta.
Asiakas myös huolehtii itse, että lasku on tullut
varmasti Klarnalta sähköpostiin (kannattaa katsoa myös
roskapostikansio).
Klarnan maksutavat ovat asiakkaan ja Klarnan välinen
sopimus.
Jos teet tuotevaihdon tai palautuksen, muistathan ilmoittaa siitä Klarnalle, niin he voivat laittaa laskusi taukotilaan.
Voit ladata puhelimeesi Klarnan sovelluksen, ja näet kaikki ostoksiisi liittyvät asiat yhdessä paikassa.
Saatte tilausvahvistuksen
sähköpostiinne, joka sisältää ennakkomaksun maksutiedot.
Ennakkomaksu
maksetaan ennen tuotteen toimitusta. Ennakkomaksun maksuaika on 7 päivää.
Jos ennakkomaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, perumme
tilauksen.
Kiireellisissä toimituksissa voitte lähettää kuitin maksusta
sähköpostiimme.
Tuote voidaan vaihtaa toiseen kokoon tai malliin 30 vrk kuluessa toimituksesta ja se on asiakkaalle maksutonta.
Me kustannamme yhden tuotevaihdon asiakkaalle, mutta jos vaihtoja
tulee yhden tilauksen osalle useampia, joutuu asiakas itse maksamaan
seuraavat tuotevaihdot.
Ulkomailta tulevan palautuksen tai vaihdon kustannuksista asiakas vastaa itse.
Otathan ensin yhteyttä meihin, jotta tiedämme onko haluttua tuotetta varastossamme.
Voit ottaa meihin yhteyttä TÄSTÄ tai asiakaspalvelu@alhonhuopatehdas.fi.
Muista kertoa nimesi sekä tilausnumerosi.
Kun teet vaihdon, voit käyttää Postin
asiakaspalautussopimustamme. Tällöin palautuksen tekeminen on
ilmaista.
Muistathan säästää saamasi kuitin palautuksesta!
Vaihtaessa tuotteita, täytäthän vaihto- ja palautuslomakkeen huolellisesti, jolloin helpotat työtämme.
Jos vaihtolomake puuttuu tai on puutteellisesti täytetty, emme pääse tekemään tuotevaihtoa.
Laita vaihto- ja palautuslomake mukaan pakettiin ja liimaa paketin päälle mukana tullut palautustarran.
Jos teet tuotevaihdon tai palautuksen, muistathan ilmoittaa siitä myös maksunvälittäjälle, niin he voivat laittaa laskusi taukotilaan.
Vaihdettavan tuotteen on oltava myyntikuntoinen!
Tuotteen tulee
olla puhdas, käyttämätön ja täysin uuden veroinen.
Tuotelapun on oltava
tuotteessa kiinni.
Tarkastamme tuotteen kunnon ennen maksun
palautumista. Jos tuote ei ole palautusehtojen mukaisessa kunnossa, emme
voi hyvittää koko tuotteen hintaa, vaan siitä voi seurata
mahdollinen arvon aleneminen.
Huomioithan, että osassa tuotteissa ei ole vaihto- tai palautusoikeutta, jos tuotteeseen on valittu esimerkiksi oma painatus. Tämä on ilmoitettu tuotteen yhteydessä.
Verkkokaupassamme tuotteiden vaihto ja palautus on maksutonta
(kustannamme yhden tuotevaihdon/palautuksen).
Ulkomailta tulevan palautuksen tai vaihdon kustannuksista asiakas vastaa itse.
Jos asiakas vaihtaa
tuotteen ja tämän jälkeen palauttaa sen, tulee hänen itse vastata
palautuskustannuksista.
Kun teet palautuksen, voit käyttää Postin
asiakaspalautussopimustamme. Tällöin palautuksen tekeminen on ilmaista. Palautustilanteessa palautetaan asiakkaalle koko alkuperäisen
tilauksen summa (sis. toimituskulut).
Muistathan säästää saamasi kuitin palautuksesta!
Palauttaessa tuotteita, täytäthän vaihto- ja palautuslomakkeen huolellisesti, jolloin helpotat työtämme.
Jos palautuslomake puuttuu tai on puutteellisesti täytetty, emme pääse rekisteröimään palautusta. Laita vaihto- ja palautuslomake mukaan pakettiin ja liimaa paketin päälle mukana tullut palautustarran.
Vaihdettavan tuotteen on oltava myyntikuntoinen!
Tuotteen tulee
olla puhdas, käyttämätön ja täysin uuden veroinen.
Tuotelapun on oltava
tuotteessa kiinni.
Tarkastamme tuotteen kunnon ennen maksun
palautumista. Jos tuote ei ole palautusehtojen mukaisessa kunnossa, emme
voi hyvittää koko tuotteen hintaa, vaan siitä voi seurata
mahdollinen arvon aleneminen.
Huomioithan, että osassa tuotteissa ei ole vaihto- tai palautusoikeutta, jos tuotteeseen on valittu esimerkiksi oma painatus. Tämä on ilmoitettu tuotteen yhteydessä.
NOUTAMATON PAKETTI
Noutamaton lähetys ei ole sama asia kuin tuotteen palautus.
Mikäli
asiakas jättää noutamatta tilaamansa tuotteet, peritään häneltä
lähetyksen palauduttua toimituksen sekä palautuksen todelliset
kustannukset. Asiakkaalle hyvitetään siten tilauksen arvo vähennettynä
toimitus- ja palautuskuluilla (15€).
Rekisteröimme palautuksen noin 10 arkipäivän aikana.
Hyvitämme tilauksen koko summan valitsemasi maksutavan mukaisesti.
Mikäli olet maksanut ostoksesi Paytrail maksutavalla: me ilmoitamme järjestelmämme kautta Paytrailille palautuksesta ja he palauttavat tilauksen maksun teille.
Mikäli olet maksanut ostoksesi Klarnan maksutavalla: me ilmoitamme järjestelmämme kautta Klarnalle palautuksesta ja he palauttavat tilauksen maksun teille tai lähettävät päivitetyn laskun.
Huopatehdas J. Alho ei vastaa ylivoimaisen esteen (force majeure) aiheuttamista viivästymisistä eikä vahingoista.
Jos toimituksesi on vahingoittunut ilmoita siitä heti pakettia noudettaessa noutopaikan virkailijalle.
Jos tilauksestasi puuttuu tuotteita tai tuote on eri kuin olet tilannut, niin ilmoitathan siitä välittömästi meille TÄSTÄ
tai asiakaspalvelu@alhonhuopatehdas.fi. Jos tilauksessa on vääriä tai
viallisia tuotteita tai tuotteita puuttuu kokonaan, lähetämme korvaavat
tuotteet ilman lisäkuluja.
Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan tulee tutustua ennen tilaamista kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.